info-

grafiikka

Tuulivoimalaan kohdistuvat suuret dynaamiset voimat vaativat lujia rakenteita.
Tuulivoimalaan kohdistuvat suuret dynaamiset voimat vaativat lujia rakenteita.

Tuulivoimala­perustajalla ei mene sormi suuhun

Peikko Finland jatkaa osaltaan Päijät-Hämeen ansiokkaita teollisia perinteitä.
Viimeisin esimerkki tästä on yhtiön investointi tuulivoimaloiden perustuselementtien tuotantoon. Uusi tuotantoyksikkö aloitti viime lokakuussa Nastolassa.

teksti Vesa Tompuri

kuva Peikko Finland Oy

Tuulivoimala-alalla on nähty viime vuosina sekä onnistumisia että alan noususta huolimatta myös epä­onnistumisia. Peikko ryhtyi­ tuuli­voimalabisnekseen viisi vuot­ta sitten päätettyään kehittää oman­ perustustuotteen. Idea tuntuu ulkopuolisesta yhä uskaliaalta: mitä erikoista voi olla voimalatornien alle asennettavassa, tavanomaisesta teräksestä valmistetussa perustuksessa?

”Kyse on siitä, että tarkka mitoitus on erittäin vaikeaa. Kun normaali laskelmadokumenttiaineisto on tavanomaisissa vaativissa perustuksissa meillä 5–10 sivun laajuinen, dynaamisesti kuormitettujen tuulivoimalaperustusten dokumentointiin tarvitaan sata sivua”, selvittää Peikon tuulivoimaperustusten teknologiasta vastaava johtaja Kari Tuominen.

Tuomisen mukaan tällaiselle osaamiselle on kysyntää, koska perustuksissa on sekä betonisia että teräksisiä rakenneosia ja koska tällaisten yhdistelmärakenteiden hallitsijoita on suunnittelijoidenkin joukossa niukalti.

”Suuret dynaamiset voimat ovat teräsrakennepuolella hallussa muun muassa off shore -alalla toimivilla. Kyllä betonirakenteitakin osataan suunnitella, vaikka on otettava huomioon suurten dynaamisten kuormien alaisia rakenteita. Mutta kun betoniammattilainen joutuu ottamaan lisäksi huomioon teräsrakenteet tai päinvastoin, siinä menee helposti pätevälläkin ammattilaisella sormi suuhun”, Tuominen kuvailee.

Saksa ja Suomi etenevät lujiten

Tällä vuosituhannella vauhdikkaasti kansainvälistyneellä Peikko Groupilla on tuulivoimaloiden perustuskomponenttien tuotantoa tällä hetkellä kolmessa maassa. Saksan Waldeckin tehdas, Slovakian Kralovan tehdas sekä kotimainen Nastolan tehdas palvelevat koko Euroopan markkinoita.

”Eurooppa on ilman muuta päämarkkina-aluettamme. Tuotantomaamme Saksa ja Suomi ovat myös kysynnän näkökulmasta kärjessä. Suomessa bisneksen koko oli viime vuonna noin kuusi miljoonaa, Saksassa noin tuplat. Kumpaankin maahan on realistista ennustaa tänä vuonna kasvua. Suomessa budjetti on tälle vuodelle 10 miljoonaa”, Tuominen arvioi.

Suomessa on vuoden 2014 aikana aloitettu noin 130 tuulivoimalan rakennustyöt, ja niistä yli 90:essä on Peikon perustuskomponentteja.

”Oleellista on saada oikeat lähtötiedot tilaajilta, jotka ovat useimmiten suuria kansainvälisiä energiayhtiöitä. Yksi tuoreimmista kumppanuuksista liittyy 365 perustusankkurikehikon toimittamiseen Afrikkaan”, Tuominen paljastaa.