Yläpohja on rakennuksen ylimmän kerroksen yläpuolisen rakenteen ja vesikaton muodostama rakennusosa. Yläpohja toimii yleensä myös yhtenä rakennuksen vaipan lämpöä eristävänä rakennusosana yhdessä ulkoseinien ja alapohjan kanssa.

Talojen sisäilma sisältää talvikautena enemmän kostetta kuin ulkoilma. Yläpohjan höyrysulun tiiviys korostuu kylmänä vuodenaikana. Jos höyrysulku vuotaa, niin silloin yläpohjan eristeisiin ja rakenteisiin voi kehittyä kondenssikosteutta ja myös jäätä.

Höyrysulkuja ruvettiin käyttämään taloissa viimeistään 1960-luvun alkupuolelta lähtien, kun alettiin rakentaa mineraalivillaeristeisiä rakenteita. Höyrysulkujen tiiviyteen alettiin kiinnittää enemmän huomiota 1980-luvun alusta. Huonosti asennettuja höyrysulkuja esiintyy vielä nykyisessä rakentamisessa.

RYL 1960 -luku, L-kohta Ln2.21 ”Höyrynpitävä pahvi ulkoseinässä”:

”Pahvi kiinnitetään seinään sisäpuoliseksi kosteussuluksi tiivein limitetyin saumoin, limitys vähintään 50 mm. Aukkojen ympärystät tiivistetään ylimääräisillä noin 150 mm leveillä pahvikaistoilla”.

Lisäksi ohjetekstiä:

Asiakirjassa määrätään käytettävän pahvin laatu sekä tiivistyksen sijainti ja laajuus. Sisäpuolisessa kosteussulussa käytettävän pahvin kosteusvastuksen tulee olla noin 4–5 kertaa niin suuri kuin ulkopuolisessa kosteussulussa käytettävän vuorauspahvin kosteusvastus.

Rakennustöiden yleiset laatu- määräykset (RYL) on rakentamisessa käytetty asiakirja, joka edustaa hyvää rakennustapaa.

Sulamisvesi seinän sisällä

Jos yläpohjan eristeisiin on ilmavuotojen takia kehittynyt jäätä, härmettä ja sulaa – ilmojen lauhduttua on vaarana, että vesivuodot alkavat näkyä sisätiloissa. Vuotoa esiintyy suoraan höyrysulun reikien ja viiltojen kohdalla, mutta usein vuodot näkyvät myös seinien sisäpuolisilla pinnoilla asuinhuoneiden puolella.

Sulamisvedet voivat valua myös seinien sisään. Silloin seinien sisään voi kehittyä kosteusvaurio, jota on erittäin vaikea havaita. Lisäksi jään ja härmän sulamisvesi voi ”lammikoitua” höyrysulun päälle, tämä taas aiheuttaa kosteusvaurion yläpohjan eristeisiin ja rakenteisiin.

Eräässä tutkimuskohteessa talon omistaja valitti, että katto vuotaa. Vesivanoja oli ulkoseinien sisäpinnoilla useassa kohdassa. Tutkimuksissa havaittiin, että yläpohjan ja seinän höyrysulkuja ei ollut tiivistetty lainkaan vaan ulkoseinän ja yläpohjan rajakohdassa oli ulkoseinän mittainen avoin sauma koko talon piirin osalla, eli noin 60 metriä.

Samassa kohteessa havaittiin, että väliseinien kohdalla ei ollut höyrysulkua lainkaan! Yläpohjan höyrysulun ”saumavuotoja” oli pitkälti toista sataa metriä. Lisäksi höyrysulussa oli naulanreikiä sekä tiivistämättömiä sähköputkien ja hormien läpivientejä.

Kenellä on vastuu?

Katto- ja yläpohjarakenteiden ilmavuodot ovat joissakin tapauksissa vaikeasti korjattavissa, koska vuotava ilmansulkukerros (höyrysulku) on yleensä rakenteiden sisällä. Höyrysulun tiiviyden ­puutteet johtuvat rakennusvirheestä.

Höyrysulun on oltava siis tiivis kaikilta osin niin seinissä kuin ­yläpohjassa ja niiden liitoskohdissa. Tiiviyden tarkistaminen kuuluu ammattinsa osaavalle kirvesmiehelle, joka asentaa höyrysulun. Kohteen valvojan tulee opastaa niin rakennushankkeeseen ryhtyvää ja höyrysulun asentajaa sen tiiviyden merkityksestä. Kokonaisvastuu työn onnistumisesta on kuitenkin rakennushankkeeseen ryhtyvällä eli rakentajalla itsellään. ■