Olen elämäni aikana suunnitellut ja rakennuttanut kaksi taloa, toisessa niistä asun edelleen. Olen kokenut valtavaa tarvetta kiinnittyä johonkin, varmasti olen myös hakenut turvaa oman kodin tuttujen seinien sisäpuolelta. Olen tarvinnut huomattavan paljon rauhaa ja paikan minne vetäytyä.

Valtaosalla ihmisistä on sama voimakas kiinnittymisentarve, mutta emme tavoittele vakautta ja turvallisuutta ainoastaan rakentamalla pesää, vaan rakennamme myös koossapitäviä ei-aineellisia kehyksiä elämämme ympärille. Rakennamme tarinoita ja ajatusjärjestelmiä. Meillä on luontainen taipumus sijoittaa läpikäymiämme tapahtumia tarinalliseen kaareen ja antaa asioille loogisia merkityksiä.

Usein tämä prosessi on tiedostamaton, emmekä kiinnitä siihen juuri huomiota. Mutta teemme silti jatkuvasti valintoja ja karsintaa ja muokkaamme aivoihimme arkistoimaamme tietoa sen mukaan, mikä sopii omaan tarinaamme ja vahvistaa sen sisällä kulkevaa punaista lankaa. Osittain tästä syystä muistikuvamme ovat usein vääristyneitä ja samasta syystä tulkitsemme asioita ja ihmisiä asenteellisesti. Pyrimme viimeiseen asti välttämään langan solmuuntumista tai katkeamista. Emme halua, että kukaan tai mikään sotkee liiaksi tarinaamme tai paljastaa sen epäloogiseksi tai valheelliseksi.

Samasta turvallisuushakuisesta lähtökohdasta rakennamme myös ajatusjärjestelmiä. Sen ytimessä ovat omaksumamme arvot ja niistä käsin suodatamme ympärillä vellovaa informaatiota. Suhtaudumme myötämielisesti materiaaliin, joka sulautuu saumattomasti omaan järjestelmäämme, ja torjumme kaikkea mikä uhkaa järkyttää sitä. Identiteettimme on sidottu niin vahvasti ajatuksiimme ja asenteisiimme, että niiden kyseenalaistaminen ja muuttaminen aiheuttaa meissä pelkoa ja levottomuutta.

Onko meidän sitten tarpeellista pitää kiinni persoonaamme tukevista ja koossapitävistä rakennelmista?

Henkilökohtaisena tavoitteenani on aina ollut pyrkimys tulkita ympäröivää maailmaa nykyhetkestä käsin, ilman ennakkoluuloja ja valmiita leimoja. Tuoreen näkemyksen ylläpitäminen on kuitenkin haasteellista ja vaatii jatkuvaa itsetutkiskelua ja omien asenteiden kyseenalaistamista. Se vaatii rohkeutta, joka kumpuaa riittävän ehyestä persoonan ytimestä.

Hyvä itsetuntemus taas edellyttää kykyä tiedostaa piilotajuisia vaikuttimia ja val­miutta romuttaa toistuvasti oma uskomusjärjestelmänsä silläkin uhalla, ettei tarjolla ole uutta ja parempaa. On kyettävä sietämään epävarmuutta ja jatkuvia muutoksia. Siinä me olemme usein heikoilla ja selitämme vakauden- ja pysyvyydentavoitteluamme tasapainoisuudella. Ihminen, jonka elämässä ei tapahdu liiaksi radikaaleja äkkikäänteitä, vastaa mielikuvissamme psyykkisesti tervettä ja vastuullista aikuista. Mutta onko tämä mielikuva oikea? Kuinka usein ulkoisesti vakaata elämää elävä ihminen onkin sisimmässään pelokas ja turvaton?

En aio rakentaa enää kolmatta taloa. Sopivana ajankohtana myyn kaiken kiinteän omaisuuteni ja ryhdyn elämään kiinnikkeistä vapaata elämää. Henkisesti olen päässyt jo hyvään alkuun ja toivon, että irrottautuminen onnistuu myös materiaalisella tasolla. Mutta miten onnellinen olenkaan siitä, että olen taloni rakentanut. Ilman niiden tuomaa turvaa en olisi uskaltanut asettaa itseäni alttiiksi henkisille muutoksille ja kaataa näkymättömiä seiniä ja raja-aitoja persoonani ympäriltä. ■

Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen) on kirjailija ja kuvantekijä, joka asuu ja työskentelee Sipoossa.