Olin viikkoa ennen eduskuntavaaleja ystäväni, eduskuntaan silloin pyrkineen ja sinne 19. huhtikuuta valitun Sari Multalan kanssa vaalitilaisuudessa paikallisen K-kaupan kulmalla. Sari halusi esittäytyä, jutella ihmisten kanssa ja tarjota halukkaille kahvia ja piparkakkuja, kuten tällaisissa pienimuotoisissa vaalitilaisuuksissa on tapana.

Paikalle pyyhälsi keski-ikäinen, ärhäkän näköinen mies, jolta Sari hymyillen ja kohteliaasti kysyi että maistuisiko kahvi?

”Minähän en teikäläisten kahveihin perkele koske”, tiuskaisi mies vihaisesti.

Minua ihmetytti ja hatutti. Kuinka kukaan voi puhua ja käyttäytyä näin huonosti? Puhuuko mies yhtä epäkohteliaasti puolisolleen tai esimiehelleen? Antaako se, että hänen puhuttelemansa henkilö on eduskuntavaaliehdokas ja ilmeisesti ”väärän puolueen” edustaja miehelle oikeuden käyttäytyä miten sattuu? Ja kuinka kukaan mies kehtaa puhua tällä tavalla naiselle?

Vereni kuumeni ja loukkaannuin sydänjuuriani myöten sympaattisen Sarin puolesta, mutta mielensä malttanut ehdokas rauhoitteli: ”Ota rauhallisesti Lasse, näitä vastaavia tapauksia sattuu kaiken aikaa.”

Siinä samassa muistin kokemukseni neljän vuoden takaa, jolloin olin itsekin ollut ehdokkaana eduskuntavaaleissa Uudella­maalla. Pyörin viikkotolkulla iltaisin ja viikonloppuisin toreilla ja turuilla ihmisten kanssa keskustellen ja kahvia heille tarjoten. Suurin osa ihmisistä oli kohteliaita, moni juttutuulella ja usealle kahvitkin kelpasivat, mutta joukkoon mahtui myös täydellisiä moukkia ja haistattelijoita. Silloisten vaalien tuloksesta päätellen valtaosa kivoista ja kohteliaista ihmisistä ei minua äänestänyt, moukista puhumattakaan.

Olen keskustellut vaalikampanjaansa kentälle tehneiden, eri puolueita edustaneiden ystävieni ja valtuustokollegoiden kanssa, ja he kertoivat samaa: valtaosa ihmisistä vastaa hymyyn hymyllä, juttelee ja vaihtaa ajatuksia, mutta joukkoon mahtuu aina myös ääliömäisiä törppöjä.

On ihmeellistä, miten politiikka saa yleensä niin hillityt suomalaiset käyttäytymään kuin sotaan lähtevät viikingit, puhisemaan ja ärisemään. Joku sanoi, että ehkä itsetunnottomat törpöt haluavat vain päteä vähättelemällä ja solvaamalla ehdokkaita. Miksi ihmeessä? Mikä tekee yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneesta kansalaisesta törppöjen sylkykupin? Tai kusitolpan, kuten joku toinen suorasanainen ehdokasystäväni totesi: ”Kuka tahansa turhautunut, elämäänsä pettynyt ’looseri’ saa vaalien varjolla luvan ruiskaista verbaalista virtsaa yhteiskunnallisista asioista ja politiikasta kiinnostuneen kanssaihmisen jaloille.”

Eduskuntaan valitaan neljän vuoden välein 200 kansanedustajaa, joista suurin osa on puurtanut vuosikausia erilaisissa nuorisojärjestöissä, asukasyhdistyksissä, lautakunnissa tai kunnanvaltuustoissa hoitaen epäitsekkäästi meidän kaikkien yhteisiä asioita. Vain pieni vähemmistö kampanjoi pääsystä ammattipoliitikoksi eduskuntaan, ja valtaosa heistäkin epäonnistuu!

Mitä pahaa siinä on, jos joku kanssaihminen on valmis uhraamaan vapaa-aikaansa ihmisten asioiden hoitamiseen?

Ihmistenhän pitäisi olla kiitollisia siitä, että joku toinen jaksaa ja viitsii ottaa yhteiset yhteiskunnalliset ja poliittiset asiat hoitaakseen! Jonkunhan ne on kuitenkin pakko hoitaa! ■

Lasse Norres on viihteen monitoimimies, toimittaja ja Vantaan kaupunginvaltuuston kokoomuslainen jäsen.