Muistan runsas vuosi sitten kirjoittaneeni yhteisen ystävämme vointia tiedustelleelle sukulaiselleni tekstiviestin, jossa luki ”tuossahan tuo yrmeä veli hopea jo heti aamusta haahuili pitkin raittia tukevasti jurrissa, puhumattomana ja katse tiukasti maahan luotuna”. Harmitti, että säännöllisesti töissä käyvä, järkevä ja elämää nähnyt ammattimies kantoi lähinnä työasioihin liittyviä ongelmia kapeilla hartioillaan kuin odottaisi kolmannen maailmansodan syttymistä. Ja antoi myös perhe- ja ystäväpiirin ymmärtää, että kommunikoinnille ei ole mitään sijaa. Näin tapahtuu aika ajoin. Ystävämme on taipuvainen synkkämielisyyteen, jolloin rutiininomainen tervehdyskin on ylivoimainen suoritus.

Me ystävät olemme yrittäneet puhua hänen kanssaan. Vakuuttelut siitä, että hänen elämänsähän on moniin muihin yhteisiin tuttaviimme verrattuna erittäin hyvällä tolalla. Hän on terve ja hänellä on töitä, säännölliset kuukausiansiot, ihana perhe, viihtyisä koti ja varaa lomailla ja matkustellakin – päinvastoin kuin monella muulla tuttavallamme. Innostuessaan joskus hymyilemään ja nauramaan huomaamme hänen pakenevan satumaailmaan ja haaveilevan lottovoitosta. Siitä, mitä voittorahoillaan tekisi. Lototakaan ei hänen mielestään kannata kuin silloin, kun potissa on jättisumma rahaa, sillä ”mitäs sitä ihminen nyt parilla vaivaisella miljoonalla tekisi, jos ensi viikolla voisi voittaa kymmeniä miljoonia”.

Toisinaan vaikuttaa siltä, että jos hänellä ei ole ainoatakaan ongelmaa akuutisti ajatuksissaan, hän väkisinkin keksii niitä saadakseen syyn valitella maailman menoa ja surkutellakseen kamalaa kohtaloaan. Ja kun synkkämielisyyteen vielä aika ajoin yhdistyy perussuomalainen kateus niitä kohtaan, joilla hänen mielestään ”menee hyvin”, yhdistelmä on surkuteltava.

On täysin ymmärrettävää, että kukaan ei ole päivästä toiseen tai aamusta iltaan onnellinen. Ihmisillä on toisinaan huolia ja murheita, mutta voi ainakin sellaisessa­ hyvinvointivaltiossa kuin Suomi olla suurimman osan aikaa varsin tyytyväinen elämäänsä. Asenne on tärkein lähtökohta elämäniloon! Onnellisuushan ei aina liity jonkin asian saavuttamiseen, vaan ihminen voi olla tyytyväinen siihen, miten asiat juuri nyt ovat. Elämäniloon kuuluu taito huomata arkisetkin positiiviset asiat, kuten vaikkapa lapsen onnellinen hymyn, puolison rakastava katse, pomon antamat kiitokset ja ennen kaikkea tietoisuus siitä, että ”rähmätkin silmillä” uusi päivä alkoi jälleen toivoa täynnä.

Mielestäni ihmisen pitäisi edes joskus pysähtyä miettimään sitä, mitä kaikkea hyvää hänen elämässään on, sen sijaan että kelailisi kaiken aikaa, mitä elämästä puuttuu. Miten on mahdollista, että niin moni ihminen pitää esimerkiksi omaa terveyttään itsestäänselvyytenä? Tai sitä, että perhe voi hyvin, ystävät ovat vierellä ja töitä riittää vuodesta toiseen. Sehän on onni ja kiitollisuuden aihe, jos asiat ovat kutakuinkin mallillaan!

Mitä enemmän tulee ikää, sitä tiuhempaan tahtiin pitkäaikaisia tuttuja ja ystäviä ”vaihtaa hiippakuntaa”. Ja suruhan siinä muistellessa tulee puseroon ikävästä, mutta myös siitä, että ajatus oman elämän rajallisuudesta puskee vastustamattomasti mieleen. Itse siunailen silloin Luojaani siitä, ettei vielä ollut minun vuoroni. Nautin annetuista päivistä entistäkin suuremmalla sydämellä.

Monikin on minulta kysellyt, miten jaksan yleensä aina hymyillä, naureskella ja olla hyväntuulinen ihan niin kuin minulla ei olisi huolen häivääkään. Totta hemmetissä minullakin on omat suruni ja murheeni. Olen kokenut läheisteni ja ystävieni kuolemia, rutkasti pettymyksiä ja paljon menetyksiä, ja kohtaan niitä tietysti edelleenkin. Ehkäpä juuri negatiivisten kokemusten takia olen saanut voimaa ja energiaa kääntää kielteiset ajatukseni myönteisiksi ajatuksiksi ja olla kiitollinen niistä liki 24 000 päivästä, jotka olen suhteellisen terveenä ja onnellisena saanut täällä telluksella tähän asti viettää. ■

Lasse Norres on viihteen monitoimimies, toimittaja ja Vantaan kaupunginvaltuuston kokoomuslainen jäsen.