Monella on varmaan auvoisia ajatuksia, millaista olisi matkustaa keikkabussilla ympäri Suomea artistiseurueen kanssa. Letkeää reissaamista iloisessa seurassa, keikka ja tämän jälkeen riehakasta bilettämistä paikallisessa baarissa?

Totuus on toisenlainen. Suomi on iso maa, keikkamatkat ovat pitkiä ja puuduttavia. Tien päältä suoraan keikkapaikalle, keikkapaikalta suoraan hotelliin. Bilettämisestä ei ole tietoakaan, ei ehdi, eikä jaksa. Hilpeäkin artistiseurue muuttuu ainakin jossain vaiheessa matkaa vaisuksi ja hiljaiseksi.

Tiukat aikataulut tuovat matkantekoon stressiä. ”Hei, ehditäänhän me varmasti ajoissa perille?”

Parin kolmen sadan kilometrin matkaan kuluu keikkabussilla ajaessa helposti nelisenkin tuntia. Keikkabussi liikkuu hitaasti, ja aina on joku, joka haluaa että pysähdytään välillä kahville. Mitä pidempi matka, sitä enemmän taukoja.

Istuessani viimeksi liki yhdeksän tuntia keikkabussissa Raahesta pääkaupunkiseudulle tuli väkisin mieleen, että samassa ajassa olisin lentäen matkustanut Helsingistä New Yorkiin.

Suomen suvessa keikkamatkat ovat tietysti paljon miellyttävämpiä kuin muulloin. Valoa ja aurinkoa riittää, mutta kesää kestää vain kolmisen kuukautta. Syksyisin ja talvisin on lähinnä pimeyttä.

Keikat sijoittuvat pääosin viikonloppuihin. Keikkapaikalla pitää olla jo paria kolmea tuntia ennen keikan alkamista.

Keikkapaikoilla roudaaminen, kamojen kasaaminen ja soundcheck vie artisti­seurueelta ja tekniikalta aina oman aikansa. Tämän jälkeen alkaa yleensä pitkäpiimäinen odottelu. Mitä myöhäisempi keikan alkamisaika, sitä pidempi odottelu. Sitä paitsi useimpien keikkapaikkojen puku- ja takahuonetilat ovat melko epämukavia.

Matkalla saattaa pystyä piipahtamaan ABC-huoltoasemalle kahville, mutta lämmintä ruokaa tuskin ehtii syömään. Keikkapaikan takahuoneesta löytyy kenties kahvia, virvokkeita ja sämpylöitä, harvoin kuitenkaan ravitsevia lämpimiä aterioita.

Parit bisset tai jallupiiskat ennen esiintymistä vielä nykyisinkin suvaitaan, mutta juovuksissa esiintymistä ei lainkaan.

Keikan jälkeen majoitutaan iltayöllä paikalliseen hotelliin. Väsyttää, mutta nälkäkin kurnii vatsassa.

”Mistä täältä saisi ruokaa?” – ”Valitan”, huokaa vastaanottovirkailija. Hotellin ravintola meni kiinni jo pari tuntia sitten eikä kaupungillakaan enää ole mikään ruokaravintola auki. Nälkäisenä nukkumaan.

Hotelleja kolutessa vaikuttaa siltä, että jokainen hotellihuone on täsmälleen samanlainen kuin edellinen. Ja sama aamiainen jokaisessa hotellissa.

Edellä kirjoitettu kuulostaa varmaan niin surulliselta ja synkkämieliseltä, että herää kysymys, miksi ylipäätään pitää lähteä keikkabussin kyytiin? Syy on yleisö ja esiintyminen. Mikään muu ei voi olla artistille palkitsevampaa tai tuottaa suurempaa iloa kuin se, että saa esiintyä, laulaa ja soittaa innostuneelle yleisölle. Yleisölle, joka elää musiikin mukana, kuuntelee, tanssii ja tuntee elämyksiä. Yleisölle, joka keikan jälkeen kiittää hurjin suosionosoituksin ja arvostaa näkemäänsä ja kuulemaansa! ■

Lasse Norres on viihteen monitoimimies, toimittaja ja Vantaan kaupunginvaltuuston kokoomuslainen jäsen.