Onko olemassa taikatemppua, jolla saisi epämiellyttävän asian pysymään poissa mielistämme? Korjausrakentamisessa näitä tilanteita syntyy tuon tuosta, enemmän kuin haluaisimme.

Asuntokaupan riidoissa on tullut ongelmaksi ulkoseinän alapuun ja sokkelin välisen niin sanotun ”perslankun” alla olevan villakaistan mikrobivaurioituminen eli homehtuminen (kts. punaisella merkittynä kuvassa).

Yleensä villakaistan mikrobit ovat ainoastaan ulkoilman mikrobeja ja erittäin harvoin ns. kosteusvaurioon viittaavia indikaattorimikrobeja. Jos rakenteessa on epäjatkuvuuskohtia, eli rakenne ei ole tarpeeksi tiivis, voi korvausilmaa virrata rakenteiden kautta sisäilmaan. Silloin villakaista toimii tavallaan ulkoilmasuodattimena ja ulkoilmamikrobien määrä kasvaa villakaistassa vuosien saatossa.

Eräissä riitatapauksissa ostaja on vaatinut jopa kaupan purkua vedoten mikrobivaurioon, kun tutkimuksissa on määritetty kyseessä olevassa villassa olevan ulkoilmamikrobeja viitearvojen yli.

Eräässä tapauksessa on vaadittu myös hinnanalennuksen yhteydessä ulkoseinän alaosan purkamista niin, että ulkoseinän alapuu nostetaan lattiapinnan tason yläpuolelle (15 cm), vaikka seinän rakenteissa ei ole havaittu viitearvojen ylittäviä mikrobipitoisuuksia. Tutkimuksessa rakenne oli luokiteltu riskirakenteeksi.

Mikä sitten on oikeus ja kohtuus?

STM-asetus 545/2015, 20§ ilmaisee asian seuraavasti:

Toimenpiderajan ylittymisenä ­pidetään korjaamatonta kosteus- tai lahovauriota, aistinvaraisesti todettua ja tarvittaessa analyyseillä varmistettua mikrobikasvua rakennuksen sisäpinnalla, sisäpuolisessa rakenteessa tai lämmöneristeessä silloin, kun lämmöneriste ei ole kosketuksissa ulkoilman tai maa­perän kanssa, taikka mikrobikasvua muussa rakenteessa tai tilassa, jos sisätiloissa oleva voi sille altistua.

Jos kyseessä olevan rakenteen kautta virtaa niin sanottua korvausilmaa sisätiloihin, voidaan vuotoa pitää toimenpiderajan ylityksenä. Tässä tapauksessa ei ole kosteusvauriosta kysymys, ja silloin ilmavuoto pitää tukkia eli suoritetaan rakenteiden tiivistäminen esimerkiksi lattian ja ulkoseinän rajakohdasta.

Jos rakenne on ominaisuuksiltaan määritettävissä riskirakenteeksi, se ei tarkoita sitä, että se pitää aina korjata. Rakennuskannassa on paljon riskirakenteita, mutta ne ovat toimineet moitteettomasti kymmeniä vuosia.

Edellä esitetyssä tapauksessa sokkelikorkeus oli joka kohdalta yli 40 cm, salaojat ja sadevesien ohjaaminen kunnossa. Siksi ei ole olemassa mitään perusteita ulkoseinien alaosien nostamiseksi lattiatasolle. Se olisi kohtuutonta ja selvää ylikorjaamista. ■