Kuinka arkkitehti Eliel Saarinen, joka menestyksellä kilpaili tähän saakka huomattavimman asemakaavan, Australian uuden pääkaupungin luomiseksi, on varustautunut ja onnistunut puheenaolevassa kaupunkisuunnitelmassaan, siitä koetamme seuraavassa antaa lyhyen selostuksen.

30 v kuluttua eli 1945 n. s. Suur-Helsingin väkiluku todennäköisten laskelmien mukaan olisi noin 450,000. Tämän vuoksi on tarpeellista, että ennenpitkää ”täyteen asutun” nykyisen Helsingin läheisyyteen ajoissa varataan ja järjestetään uusia maa-aloja.

Nyt puheenaolevassa asemakaavassa ei ole ollut määräävänä mikään erityinen tyylisuunta, vaan on käytetty niille sopivilla paikoilla kaiken tyylisiä katuja ja toreja, joten Saarisen luomassa kaikkien tyylien parhaat ominaisuudet ovat päässeet oikeuksiinsa.

Kadut ja tontit ovat suunnitellut ensisijassa n.s. umpijärjestelmää varten (…). Toisella sijalla on huvilajärjestelmä, jonka puitteisiin voidaan katsoa kuuluvaksi myöskin työväen asunnoille varatut korttelit. Rakennukset ovat ajatellut 2–6 kerroksisiksi, riippuen paikasta ja tarkoituksesta.

Emme (…) voi vaieten sivuuttaa ehdotettujen huoneistojen tavatonta pienuutta muutamissa tyypeissä, koska se on johtanut väärään tonttijakoon. Niinpä on 5 huonetta ja keittiön käsittävissä huoneistoissa pinta-ala väliseinineen ainoastaan noin 115 m², 3 huonetta ja keittiön pinta-ala noin 43,5 m² ja 2 huonetta ja keittiön 35 m². Vika on tietysti korjattavissa suurentamalla tontteja vastaavalla määrällä.

Munkkiniemessä ja Haagassa, jonne raitiotieliikenne on jo vuoden aikaa ollut säännöllinen, tehdään nopeasti järjestelytöitä, aukastaan katuja, lasketaan vesijohto- ja viemäriputkia y.m. Entisen asutuksen lisäksi Haagassa (Huopalahden aseman seuduilla) on tonttikauppa molemmista mainituista alueista hyvässä käynnissä. ■ H.K.

(Otteita artikkelista. Koko teksti luettavissa: www.digilehti.rakennustaito.fi)